^FB2^C1ASSEMBLY '92^FS1^C2 Amigoja, eri kokoonpanoissa. Nähtiin- pä Kauniaisissa tiettävästi Suomen laajennetuin Amiga 500. Mukaan oli us- ^FS4^C1TOIMITTANUT: Mario^FS1^C2 kaltautunut myös yksi Atari, mutta nimettömiksi jäävien henkilöiden uhat- Kauniaisissa heinäkuun lopussa pidetty tua räjäyttää se, ST katosi paikalta Assembly '92 -party yllätti järjestäjät nopeasti. Sensijaan tilaa oli löytynyt ja osanottajat menestyksellään. muutamalle kymmenelle C64:lle ja useille PC-laitteille. Tapahtuma kesti kolme päivää,perjantai- aamusta sunnuntai-iltapäivään. Party- Partyjen kohokohtana olivat luonnolli- paikkana oli suurehko koulu. sesti eri kilpailut.Ohjelmassa oli mm. Amigan demo, intro, grafiikka ja mu- Tilaisuus herätti myös lehdistön kiin- siikki taistot sekä vaativa real time nostuksen, paikalla oli Guru Magazine, demo competition,jossa demo tuli tehdä sekä MikroBitti että muita lehtiä.Spon- alusta loppuun paikan päällä. Lisäksi soreiksi Assembly '92 oli saanut alan järjestettiin myös C64 sekä PC -demo yrityksistä mm. Brodlinen, Toptro- kilvat että mm. erilaisia pelikilpai- nicsin,Westcomin ja luonnollisesti myös luita. Guru Magazinen The Outlaw Ky:n suoje- luksessa. Pääpalkintona Amigan Demokilpailussa oli muhkeat 5000 markkaa sekä kova- Osanottajia paikalle saapui reilut kah- levy! Eikä muissakaan palkinnoissa ol- deksansataa, mikä on ehdoton Suomenen- lut valittamista. nätys. Vastaavanlaiset tilaisuudet ovat yleensä keränneet vajaat kolmesataa Assembly '92 tapahtuman saavuttaman vierasta. Mikä merkittävintä, paikalla suuren suosion vuoksi ensivuonna jär- oli myös noin kahdeksankymmentä ul- jestetään Assembly '93,josta odotetaan komaalaista, Sveitsistä, Ruotsista, samanlaista menestystä. Sitä ennen Italiasta, Tanskasta jne. Suomessa järjestetään todennäköisesti muutama pienempi party. Pääosa paikalle tuoduista koneista oli ^E